Koneistajan polku - ratkaisuja osaamispulaan

Osaajapulasta ollaan aiheesta huolissaan, mutta hampaattomilta vanhat keinot tuntuvat. Alan houkuttelevuus ei ole suuri ja mielikuvat työn käytännöistä ovat pääosin vanhahtavia. Reaalitilanne tulee olemaan se, että poistumaa ei voida korvata pelkällä ohenevalla nuorten määrällä ja toisaalta rajuun kansainväliseen kilpailuun päätyneellä osaajatuonnilla (Kuva 1). Koneistajien ammattikunta edustaa erittäin korkeaa osaamisprofiilia. Kuvitelmat, että kuka tahansa saadaan koulutettua koneistajaksi, ovat perusteita vailla.

Julkinen valta ainakin kommunikaatiotasolla on hurahtanut digitalisaation ihmeeseen ja uskoo, että teknologia korvaa ammatti-ihmiset. Kädet tuntuvat heiluvan yhä kovemmin digihumpassa, joka näyttäisi ratkaisevan kaiken. Ehkä kuitenkin on jäänyt huomaamatta, että teollisuuden huippuyrityksetkään eivät usko selviävänsä ilman ammattitaitoisia ihmisiä.

Käydäänpä kiinni keinoihin. Edelleen kannattaa brändätä metallin ammatteja ja yritysten on todella otettava kiinni koulutukseen hakutuvista aihioista – ajoissa! Monikieliseen ympäristöön on jo moni yritys ajautunut ja yhteistyötä rekry-yritysten kanssa pitää vaan syventää. Sitten jääkin jäljelle kolmas voima eli nykyiset työssä olevat ja siellä uransa juuri aloittaneet. Kokeneemmat perehdyttävät myös uudet alalle tulijat! Juuri koulutuksen saaneiden polun lyhentäminen yrityksen tarvitsemaan tuottavuuteen on toinen työelämän koulutuspolkua ja toinen on syventää nykyisten ammattilaisten osaamista. Tämä on esimerkiksi alihankintateollisuudessa joustavuutta eri koneiden suhteen tai kykyä hallita laajempaa automaatiokonseptia.

Pienemmällä väkimäärällä pitäisi tuottaa enemmän ja vastata joustavammin kysyntäheilahteluihin. Miten saadaan tuottavuustemppu toteutettua? Soluautomaatio, älykäs tuotannon ohjaus ja investoinnit niihin vaativat strategisena toimenpiteenä aikaa ja myös erityisosaamista uuden teknologian ylös ajossa. Työn tehostaminen nykykonekannalla riippuu taas ammattiosaamisesta ja motivaatiosta. Koneistavan teollisuuden tulevaisuus vaatii molemmat panostukset. Kyseessä on selviämistaistelu, jossa pienempiä yrityksiä vääjäämättä tulee kaatumaan – niitä, jotka eivät kykene kasvattamaan osaamistaan (Kuva 2). Mikroyritysten (1-4 hlöä työllistävät edustavat 68-73% leikkaavan työstön yrityksistä, Tilastokeskus) rakenne on haastava ja ammattitaito keskeinen menestystekijä (erikoisosaaminen, joustavuus, halpa hinta). Toisaalta loput yrityksistä omaavat ison kehittymispotentiaalin, jos on taitoa tarttua systemaattiseen kehitystyöhön.

ÄVE-hankkeessa (https://www.mexlink.fi/pearls/som5xcawhxynahom98aerasgf3yhm4)  loimme perustan konepajaosaamisen kehittämiselle, minkä tehtävänä oli herättää kuihtuva valmistusosaaminen. Siinä onnistuttiinkin luomaan kasvualusta erityisesti osaamiskäsitteille sekä hionnassa että koneistuksessa.

Konepajakoulu 2.0 projektissa loimme taas teholinkin yritysten ja kouluttajien välille. Siinä herätettiin henkiin vanha onnistunut konsepti, jota kehitettiin nykytilanteen mausteilla. Hallinta siirtyi pk-yrityksille, jonne valtaosa metallin perusammatteihin koulutetuista päätyy. Lopputuloksesta (https://konepajakoulu.fi/) olen erityisen ylpeä. Nyt on tarttumapinta käytännön osaamiseen! Peer Haataja tartui haasteeseen ja vie muutosta TAKKin ja Tredun kanssa eteenpäin, mutta konsepti varmasti laajenee muihinkin koulutusyksikköihin, koska Konepajakoulun rooli on linkittää yritysten tarpeet ja koulutus sekä yhteistyö puhaltamaan samaan suuntaan. Konepajakouluja varmasti syntyy muuallekin kuin Pirkanmaalle. Vaikuttavuutta on haettava - pelkät tyhjät puheet ja Powerpointit eivät riitä! (Kuva 3).

Koneistusosaamista hiottiin ensin Sacometallin kanssa, jonka johto tarttui ÄVE-projektin myötä MexLinkin palveluun. Nillo Adlinin kanssa kartoitimme osaamisen hiljaista ja näkymätöntä puolta Lönnrot menetelmällä eli ”jalat tervaten kartoittaen katoavaa kansanperinnettä”. Eli hiljaista tietoa pyydystämään koneistajien ja työnjohtajien joukkoon. Saimme osaamismallin kuvattua ensimmäisen kerran. Projektissa kehitettiin Sacometallin koneisiin, pronssiin haastavuuteen sekä mittojen hallinnan vaativuustasoon pohjautuva Osaamiskartta 1.0. Tästä iso kiitos Sacometallin väelle, jotka myös mahdollistivat tiedon yleistämisen muihin konepajoihin. Erityiskiitos Ilari Kinnuselle, Mikko Niemiselle ja Samuli Valkamalle, jotka toivat pk-yrityksen realiteetitkin mausteeksi osaamiselementtien päälle.

Koneistajilta kerättyä kokemuspohjaa alettiin rikastaa käytännönläheisen teorian kautta, johon löytyi osaamista vanhan emeritus-kiinnitinvelhon Aarre Lehtimäen toimesta. Aarren konepajakäytännöistä kumpuavat teokset koneistuksesta olivat siemen teoreettiseen pohjamme ja tietenkin hänen luova panostuksensa osaamiskartan kehittämiseen. Perusteoksen nimi on Aarrearkku ja kuvaa hyvin sen arvoa sekä teorian ja käytännön yhdistäjänä. Konepajakoulun johtaja Peer Haataja tarttui asiaan järjestäen rahoituksen mallin testaukselle. Täydensimme osaamiskuvaa eri osaamisalueilta: lastuamisesta Sandvik Coromantilta ja ohjelmoinnin salaisuuksia TAMkin Joni Niemiseltä. Otimme mukaan vielä suomalaista huippumuotoilua edustavan Eero Kumannon Riemu Designista, joka visualisoi Exceliin kerätyn kartan ensimmäisen version (Osaamiskartta 2.0).

Testausvaiheeseen osallistui MexLinkin puolelta allekirjoittaneen lisäksi Olli Haavisto, jolla on vahva valmistuksen johtamisen kokemus sekä ymmärrystä koneistuksenkin syvyyksistä. ST Koneistus ja Tasowheel edistyksellisinä konepajoina tarttuivat Peerin antamaan haasteeseen sekä Konepajakoulun hallituksen jäseninä että palavasta kiinnostuksesta aiheeseen. Moni voi ihmetellä, miksi nämä kaksi ovat monessa mukana, mutta se on luonnollista edelläkävijöille ja menestyjille. Kypsyystaso liiketoiminnan kehittämisessä mahdollistaa muutakin kuin päivittäisiin operaatiohin hukkumisen - nimittäin tulevaisuuden rakentamisen.

Päädyimme visuaaliseen eli analogiseen käyttöliittymään siksi, että voimme hahmottaa kokonaisuuden. Excelin tihrustaminen ja näytön osa-alueet eivät tukeneet kartoitusta. Lisäksi koneistajien tehdessä itsearviota osaamismerkin, joka oli osaamista kuvaava värimagneetti, tulikin esiin ihmisen analoogisuus ja vastuuntunto. Sen kiinnittäminen on rituaali, joka pistää ajattelemaan ja keskustelemaan arviointitiimin kanssa merkityksestä. Tällöin kaikkien osallistujien näkemykset syvenevät. Ihminen on analoginen ja digitaalisuus pitää nähdä työkaluna, jolla tuetaan ajattelua. Toki tarvitsemme tiedonkeruuseen myös digitaalisen osion, jonka kehitys pohjautuu Excel-versioon linkkeineen. Tiedonkeruuta tarvitsevat yritykset sekä Konepajakoulukonseptin oppilaitokset. Tämä tulee avaamaan mahdollisuuksia tekoälyn hyödyntämiseenkin jatkossa.

ST Koneistuksen koneistajat rikastivat osaamiskarttaa tuomalla pk-yrityksen automaatiosolun vaatimukset mukaan. Tasowheel taas rikasti osaamiskarttaa pienten kappaleiden tarkkuuskoneistuksella. Kummaltakin tuli rakentavaa kritiikkiä, joka sisällytettiin osaamiskarttaan. Testausryhmässä oli nuorempi koneistaja ja mestaritason koneistaja. Tämän testimyllyn tehtiin korjauksia ja otettiin tulevaisuusnäkökulma mukaan Kankaanpään Harrin kautta. Harrilla on kokemus Sandvik-Tamrockin porakoneiden vaativasta valmistuksesta ja nyt Sandvik Rock Tools yksikön tuotantoautomaatiokonseptista. Harri konkretisoi kaivatun näkökulman tulevaisuudesta. Teknologian kehityksestä huolimatta kaikki osallistujat painottivat, että koneistajan polulla pitää olla pohjalla koneistajan perusosaaminen - myös automaatiokonseptissa. Kuvan 4 osaamiskarttaprototyyppiin on kuvattu “epätieteellisesti” kertymät, missä osaamisvajetta havaittiin.

Kysyin teknologian vaikutuksen näkökulmaa osaamiseen myös DMG Mori Finlandin toimitusjohtajalta Lauri Erkkolalta modernien koneistuskeskuksien osalta. Lauri on itse kasvanut koneistajasta nykyisiin tehtäviinsä, joten substanssiosaamista löytyy. Laurikin painotti, että modernien koneiden hyödyntäminen edellyttää ymmärryksen koneistuksen perusteista. Myös soluautomaatiokonseptin käytännössä useaan paikkaan toteuttanut Harri Kankaanpää painotti perusosaamisen tärkeyttä., vaikka automaatio jakaakin koneistajan rooleja kahteen linjaan - soluautomaatiota tukevaan koneistajaan ja menetlmäsuunnittelijaan. Heilläkään vastavalmistunut koneistaja ei tule suoraan automaatiosoluun vaan harjoittelee apukoneilla hyvin organisoidun perehdyttämisen kautta. Osaamiskarttaa tarkastelemalla huomamme että automaation erityispiirteet kattavat vain 12 % osaamiselementeistä (kuva 5). Toki ammattien jakautuminen lisää automaatiopanostukseen tarvittavaa kapasiteettia esim. menetelmäsuunnitteluroolin kautta. Kartta ei yksin riitä. Tarvitaan myös teorian ja käytännön liittoa sekä tehokkaita oppimismenetelmiä.

Havaitsimme myös, että itse automaation ympärillä olevaa hiljaista tietoa on äärimmäisen hankala automatisoida. Tekoälyllä on pitkä tie poikkeuksien poikkeusten kautta ja tässä ihmisen hahmotuskyky on ylivertainen. Testauksen kautta tuli myös todennettua Tasowheelin Sorjosen aksiooma osaamisen uppoamisnopeudesta: kokemusvuosi ja taso keskimäärin, kun on oppimishalukas yksilö ja yrityksen tuki osaamisen kehittämiselle.

Lopputuloksen (kuva 6) kehittäminen vaati vielä ponnistelua muuntaa tekniset osaamisfaktat osaamisen kielelle. Tässä pallottelimme Aarren ja Harrin kanssa päätyen Koneistajan osaamiskarttaan, jossa on 11 osaamisaluetta ja 6 osaamissyvyyttä. Pelkkä kartta ei ole riittävä, vaan siihen on liitettävä osioita, joilla haetaan vaikuttavuutta ja osaamisen siirtokykyä työelämässä oleville koneistajille. Tähän puoleen sain sparrauksen Pekka Rannalta, joka oli mukana sekä metsäkoneiden että porauslaitteiden operaattorikoulutuksen kehityksessä. Se on muuten malliesimerkki ja hyvä benchmark edistyneestä koulutuksesta. Pekan veitsen terävän ajattelun kautta saimme vielä rikastettua Nillo Adlinin ÄVE-hankkeessa tekemää mallia. Pekka Rannalla on opettajan pätevyys ja hän on ollut pitkäaikaisena tutkijana Tampereen yliopistolla. Hänen kauttaan jalostui oppimiskokonaisuuden logiikka (Kuva 7).

Vielä oli yksi tehtävä pohdittavana. Miten tämä liittyisi teollisuuden houkuttelevuuteen ja koneistajan ammattipolkuun? Löysinkin eri osaamistasojen kautta ehdotuksen koneistajan urakehityksen mahdollisuuksiin (kuva 8). Nämä avasivat silmät sille, miten monipuolinen osaamisen kasvattaminen antaa motivoituneelle tekijälle kasvaa joko asiantuntijana tai koneistukseen liittyviin tehtäviin. Harri katselmoi tämän ensimmäisenä hyväksyen linjauksen. Odotamme tämän jälkeen kommentteja muiltakin sekä uraan että osaamiskartan hyödyntämiseen. Onko ammattiyhdistyskenttä kypsä osaamispohjaiseen palkkaukseen, jonka kyseinen malli mahdollistaa. Ei tosin ole helppo.